Merja Myllylahti

Elämän ja kuoleman kysymys

Meidän Britanniassa asuvien journalistien iloksi maan lääkärijärjestö British Medical Association onnistui pudottamaan uutispommin, joka vei ainakin yhdeksi päiväksi päähuomion prinsessa Dianan kuolemansyyn selvittelystä ja Madeleine ”Maddy” McCannista.

Yli sataatuhatta lääkäriä edustava järjestö teki radikaalin päätöksen, joka mitä varmimmin ajaa sairaanhoidon tässä maassa niin eettiseen kuin oikeudelliseenkin miinakenttään.

Sen tuorein ohjeistus siirtää päätöksen elämästä ja kuolemasta lääkäreiltä sairaanhoitajille. ”Sisaret hennot valkoiset” nimittäin päättävät jatkossa siitä, elvytetäänkö potilas vai ei, jos hänen sydämensä pysähtyy. Tähän päivään saakka sairaanhoitajat ovat jatkaneet potilaan elvytystä siihen saakka, kunnes paikalle on saatu lääkäri. Hänen käsissään on ollut valta julistaa kohtalokas kellonaika: hetki, jolloin maanpäällinen taival on taivallettu.

Sairaanhoitajien kattojärjestö Royal College of Nursing vakuuttaa, että ainoastaan kaikkein kokeneimmat sairaanhoitajat tai sairaanhoidon konsultit voivat tehdä elvytyspäätöksen. Ihmettelen, mitä tekemistä konsulteilla on tämän asian kanssa. Käsitykseni mukaan konsultit painivat hallinnollisten asioiden kanssa ja ovat yhtä kaukana potilaista kuin kuu maasta.

Päätös ei miellytä kaikkia. Kristittyjä lääkäreitä edustava Christian Medical Fellowship haluaisi pitää elämän ja kuoleman rajanvedon vanhempien lääkäreiden käsissä. Sen mukaan edes kokeneemmat sairaanhoitajat eivät voi tehdä näin tärkeää päätöstä, koska heitä ei ole koulutettu sitä tekemään. Järjestö varoittaakin, että tässä on lähdetty varsin liukkaalle tielle.

Potilasjärjestö SOS-NHS Patients in Danger ärjyy, että tämä päätös on ”viimeinen naula arkkuun”. Sen ja monien muiden potilaita edustavien järjestöjen pelko perustuu siihen, että ne uskovat päätöksen vievän lähemmäs armokuoleman sallimista.

Tietääkö päätös todellakin sitä, että sairaanhoitajan on helpompi antaa esimerkiksi vakavasti sairaan tai vaikeasti vammaisen potilaan yksinkertaisesti kuolla mieluummin kuin elvyttää heitä?

Monet parantumattomasti sairaat tosin Britanniassa antavat eläessään jo ohjeet siitä, elvytetäänkö heitä vai ei, jos heidän sydämensä pysähtyy. He ovat ottaneet käyttöön”Living Willin”. Sen on tarkoitus taata parantumattomasti sairaille henkilöille mahdollisuus poistua tästä maailmasta rauhallisesti ja inhimillisesti.

Ihmettelen sitä brittiläisen lääkärijärjestön ohjekohtaa, jossa todetaan, että ”joissakin tapauksissa potilaalle ei pidä etukäteen kertoa, elvytetäänkö hänet vai ei, koska näin potilas välttyy ylimääräiseltä stressiltä”. Mihin se vetää rajan? Kuka todetaan sellaiseksi potilaaksi, joka stressaantuisi päätöksestä liikaa?

Euroopan ihmisoikeuslain (vuodelta 1998) mukaan ”kaikilla kansalaisilla on oikeus elämään, inhmilliseen ja riippumattomaan hoitoon, yksityisyyteen sekä oikeuteen saada tietoa”. Kun sitä sovelletaan sairaanhoitoon, siinä korostuu hoidon inhimillisyys ja päätöksenteon läpinäkyvyys.

Kyllä minä ainakin haluaisin tietää, elvyttäisikö hoitohenkilökunta minut vai ei.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Licence to kill. Britit ovat käytännöllisiä, Koska joidenkin sairaanhoitajien palkka alkaa Britanniassa olla 3000 euron - 4000 euron verran Englannin punnissa, liittyy tällaiseen pätevyyteen myös vastuita. Everstiluutnantti (komentaja - Commander) James Bondilla on lupa tappaa. Tässä mielessä on aivan johdonmukaista, että ne sairaanhoitajat, joilla on osastonhoitajan kokemus ja palkkaa miltei suomalaisen majurin verran, voivat tehdä päätöksen potilaan elämästä. Sairaanhoitajien palkankorotuksesta ei ole mitään hyötyä terveydenhoidolle, ellei heille voida antaa lääkäreiltä lisävaltuuksia ja elleivät lääkärit käytä aikaansa tieteenharjoittajina myös tuottavammin. Lääkärit asettevat vain väljiä normeja, jotka vastaavat erikoissairaanhoidon kuntayhtymän hyvinvointi- ja tehokkuusnormeja ja sairaanhoitajat tekevät päätökset. Suomessa ei ole huomattu siihen, etteivät palkankorotukset nosta pelkästään kustannuksia, vaan lisäävät työn tuottavuus- ja pätevyysvaatimuksia. Ehkä joissain kunnissa päätöksiä tekisivät nuoret keikkasairaanhoitajat sijaisina. Se, että sairaanhoitajat alkavat päättämään potilaiden elämästä lisää myös tasa-arvoa, koska sairaanhoitajien ammattikunta lienee vielä naisvaltaisempi kuin lääkäreiden.
Armeliaisuuspaketti alkaa olla valmis: väli-Suomen sanomalehdet todistavat, että suomalaiset hyväksyvät eutanasiankin. Postmoderni myytti alkaa olla valmis: antakaa ikäihmisten ja sairaiden päättää omasta elämästään asiamiehen välityksellä. Usein jo runsas annos insuliinia riittää: http://www.yle.fi/uutiset/24h/id74060.html
On tavattoman helppoa vastata johonkin puhelinkyselyyn kannattavansa eutanasiaa. On aivan toinen juttu kun joutuu kasvotusten tilanteen kanssa, jossa joutuisi päättämään läheisen ihmisen kuolemasta. Mielestäni väli-Suomen sanomalehdet julkaisevat täysin vastuuttoman tutkimustuloksen. Toimitus voisi mennä sairaalaan tekemään kyselyään omaisilta, joiden läheinen on vaikeasti sairas: "Lopetetaanko tämä kituminen"
Loogisesti ajatellen, positiivisessa tapauksessa hoitaja voi tehdä päätöksen nopeammin, kun ei tarvitse odottaa lääkärin saapumista. Arvailen, että negatiivisessa tapauksessa on vielä mahdollista muuttaa päätös.
Väli-Suomen sanomalehdet elävät ajan hengessä. Vaikeasti hoidettavia potilaita tulee voida armahtaa, kun kunnallisverot alkavat nousta vähitellen 19 prosentistä 21 prosenttiin. Näin ollen tarvitaa jonkinlainen lehdistön Johannes Kastaja, joka tekee pioneerityötä nimenomaan maakunnissa kristillisistä perinnäiskäsityksistä luopumiseksi ja hieman ilberaalimman elämänkäsityksen omaksumiseksi, mikä lienee pisimmillään Alankomaissa, jossa juutalaisten melko tehokkaasta eliminoimisesta huolimatta kannatetaan huumeiden lisäksi myös melko vahvasti eutanasiaa. Väli-Suomen sanomalehdet ovat hyvällä asialla. Ne yrittävät estää valtion tuloveronalennusten hupenemisen keskituloisilla kunnallisverojen korotuksiin. On hyvä, että sanomalehdet paljastavat karvansa ja ihmiskäsityksensä. Tällöin niiden muuhunkin uutisointiin osaa suhtautua tunteikkaasti ja esittämänsä arvopohjan mukaan.
Termillä "consultant" ei tässä yhtydessä käsittääkseni ole mitään tekemistä esim. liikkeenjohdon konsulttien tai muutenkaan hallinnon kanssa, vaan tuota nimikettä käytetään paitsi ylemmän kategorian lääkäreistä että esim. NHS:n ylimmän palkkaluokan sairaanhoitajista (consultant nurse).
Merja Myllylahden blogi perustuu BMAn jaRoyal College of Nursing’in yhteiseen 26.10.2007 antamaan julkilausumaan, jossa annetaan uudet tarkennetut ohjeet olosuhteissa, joissa CPR-elvytys annetaan. The Times referoi asiaa 27.10. numerossaan artikkelilla, jonka otsake oli "Nurses to decide if patients are revived". Jos ei lue julkilausumaa ja artikkelistakin vain otsikon, tulee helposti harhaanjohdetuksi kuten nyt näyttää käyneen bloggarin ja myös blogia kommentoineiden kohdalla. Kysymyksessähän on yksinkertaisesti se, että terveydenhuollon ammattilaisten kattojärjestöt Britanniassa haluavat laajentaa niitten ammattilaisten joukkoa, jotka voivat CPR-päätöksiä tehdä. Tämä siksi, että vältyttäisiin järjettömyyksiltä, joita tapahtuu esim. silloin kun potilas on saanut sydämenpysähdyksen esim. yöaikaan ja tämä havaitaan vasta kun menehtynyt on melkein kylmä. Tähän asti hoitajat on velvoitettu aloittamaan elvytys ja jatkamaan sitä kunnes paikalle saadaan lääkäri, joka ylivertaisessa viisaudessaan on oikeutettu turhan ponnistuksen lopettamaan. Päätäntäoikeutta ei siirretty sairaanhoitajille, heidät vain sisällytettiin siihen ryhmään, jolla tiettyjen tarkoin määriteltyjen ohjeitten mukaisesti on oikeus tehdä päätös. On varsin kummallista miksi kansalaisilla on aina halu tehdä kaikista kuolemaa koskevista kysymyksistä eutanasiakysymys. CPR tehdään silloin kun "traditionaalinen" kuolema on jo tapahtunut eli sydän on jo pysähtynyt, eutanasia taas johtaa kuolemaan. Ne ihmiset, jotka pelkäävät kuollakseen, että heitä ei elvytetä, tehkööt hoittahdon ja kantakoot sitä rintaansa teipattuna. He voivat hoitotahdossa määrätä, että CPR pitää aina ja kaikissa olosuhteissa suorittaa. Omaan hoitamiseen tehty hoitotahto on terveydenhuollon toimijoita lakisääteisesti velvoittava. Tosiasiassa kaikkien valistuneitten ihmisten tulisi tehdä hoitotahto, jotta heidän henkilökohtaiset toiveensa vakavan sairauden kohdatessa toteutuisivat. On itsekästä ja armotonta yrittää juntata omia toiveitaan ja pelkojaan myös muitten sairaitten hoitotilanteisiin. Olli Penttilä Helsinki
Mieluummin kokenut hoitaja kuin huono lääkäri Minullekin julistettiin kerran kaiken päättävä syöpä, lääkärin suulla. Lääkäri tosin teki informaatiovirheen, ei minulla mitään syöpää ollut. Kokeneet ja taitavat hoitajat eivät ikinä mokaisi samalla tavalla. Todella toivon, että henkiin elvyttämisestäni tai sen tekemästä jättämisestä päättävät mieluummin hyvät ja taitavat hoitajat ja/tai omaiset kuin kädettömät lääkärit. Rappari hoitaa muurarin virheet, pappi lääkärin mokat. Niko Herlin
Ei tarvita hoitotahtoa, kun sairaalat toimivat elämää pelastaen, vaikka maalikkokin näkee hoidon järjettömyyden. Olisiko hoitotestamentti sitten auttanut? Etenkin kun kyseinen henkilö taisi pelätä kuolemaa. Ei halunut keskustella koko asiasta. 94 vuotta vanha mieshenkilö sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan hoitoon. Sairaalassa ollessa kohtaus uusiintui ja hoitoa lisättiin. Iski " vanhuksia tappava" keuhkokuume. Keuhkot täyttyivät osittain nesteellä. (pneumonia ja keuhkopöhö) Jos olisin saanut päättää asiasta en siinä vaiheessa olisi siirtänyt potilasta tehohoitoon. Nyt siirrettiin ja annettiin paineistettua happea. Olin eräänä iltana sairaalassa katsomassa tätä hoidettavaa. Tapasin anestesia lääkärin joka kommenttiini ylihoidosta totesi totesi: "Potilaalle annettiin mahdollisuus" Sanoin kyseisessä tilanteessa: "Jos minä makaisin tuossa letkuissa niin ne pitäisi irroittaa." Seuraavana päivänä potilas siirrettiin takaisin osastolle , jossa hän puolen päivän jälkeen kuoli. Sain aikanaan kuolintodistuksen koska hoidin epävirallisesti kyseisen vahuksen asioita. (Oli vain testamentti jossa lupasin hoitaa kuoleman jälkeiset asiat) Kuolintodistuksessa luki "........omaisten kanssa keskustelun jälkeen päätetty siirtyä konservatiiviselle hoitolinjalle. Potilas kuollut , rauhallinen exitus todettu.... Potilaalla ei ollut omaisia ja minä hoidin hänen asioitaan, koska oli aikoinaan asunut äitini kanssa avoliitossa. (Olin siis avopoikapuoli) Mitä tästä sitten voi oppia. Ainakin sen, että lääkäri siirsi vastuun vanhuksen kuolemasta olemattomille omaisille ! (monikko muoto) Joku muu voi oppia jotain muutakin tästä tapauksesta ?
Hoitotahto ja hoitotestamentti ovat saman paperin kaksi eri nimeä. Hoitotestamentti on vanhentunut suomenkielinen nimi, joka juontaa alkunsa käännöksenä englanninkielisestä "living will"-termistä. Mistään testamentista ei asiassa ole kysymys sillä kaikki hoitotahdon määräykset toteutetaan ennen kuolemaa. IlmariKyösti valittelee potilaan ylihoidosta ja sanoo sanoneensa lääkärille, että "letkut pitäisi irroittaa". Näin tehtiinkin ja ainakin edunvalvojan toive toteutui ja "rauhallinen exitus" todettiin. IlmariKyöstin kuvaamasta tapahtumasta voi oppia ainakin sen, että terveydenhuolto pyrkii ottamaan huomioon potilaan edun ja edunvalvojan toiveet. Lisäksi tärkeänä asiana siitä oppii, että jos virallinen hoitotahto olisi ollut olemassa, se olisi ohjeistanut noudattamaan potilaan itsensä tahtoa. Potilaan oman tahdon pitäisi kaikissa tilanteissa olla ensisijainen toimintaohje.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja