Sallittu rötös
Nyt se on todistettu: ilmastonmuutoksen nojalla saa ja voi tehdä rötöksiä, kuten sulkea ja töhriä voimaloita. Kohta Suomen metsäyhtiöidenkään ei tarvitse itse pistää tehtaitaan kiinni vaan ne voivat saada ympäristöaktivistit mukaan talkoisiin. Näyttäähän se jotenkin eettisesti ja moraalisesti paremmalta, kun pistää lapun tehtaan luukulle ympäristöhaittoihin vedoten kuin että pistää tehtaan kiinni taloudellisen kannattamattomuuden vuoksi.
Britannian Maidstonen käräjäoikeudessa istunut valamiehistö teki viime torstaina kauaskantoisen päätöksen. Se nimittäin päätteli, etteivät Greenpeacen aktivistit toimineet laittomasti töhriessään Kentissä E.ON:in omistaman hiilivoimalan savupiipun ja pysäyttäessään voimalan toiminnan hetkellisesti. Valamiehistön mukaan aktivisteilla oli ”laillinen syy” Kingsnorthin hiilivoimalan töhrimiseen, koska he olivat toimillaan estämässä ”suurempaa aineellista vahinkoa” eli ilmastonmuutosta.
Käytännössä oikeusistuin otti sen kannan, että kyseinen hiilivoimala on siis osasyyllinen ilmastonmuutokseen. Tämä on Britannian oikeushistoriassa ensimmäinen kerta, jolloin ympäristöaktivisit pystyivät välttämään sakkotuomiot vetoamalla ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin.
En tunne Suomen lainsäädäntöä tältä osin ja en ole varma, tarjoaako Suomen laki samanlaisen porsaanreiän aktivisteille kuin Britannian ”Criminal Damage Act 1971” jonka mukaan kiinteistön vahingoittaminen on laillista, jos se estää suuremman vahingon: esimerkiksi palavan talon oven saa potkia sisään, jos se edesauttaa tulipalon sammuttamista. Olisi mielenkiintoista tietää, tarjoaako Suomen tai EU:n lainsäädäntö samanalaisen aseen aktivisteille kuin Britannian lait. Jos joku tietää, kuulen mielelläni!
Brittioikeuden päätös antaa joka tapauksessa kovat panokset ympäristöaktivisteille, koska se antaa aktivistien laittomuuksille lain suojan ja moraalisen oikeutuksen. Se on varmaa, että etenkin uuden sukupolven hiilivoimalat joutuvat Britanniassa aktivistien maalitauluksi. E.ON muun muassa aikoo rakentaa uuden hiilivoimalan juuri Kingsnorthin vanhan voimalan paikalle.
Greenpeace arveli kesällä, että Pohjolan Voima aikoo rakentaa Suomessa kolme uutta hiiltä käyttävää voimalaitosta. Jos se ne rakentaa, se saa valmistautua törmäyskurssiin Greenpeacen kanssa. Järjestön ilmastovastaava Kaisa Kosonen varoitteli jo kesällä lehdistötiedotteessa, että yhtiön suunnitelmat ovat osoitus siitä, ”ettei ilmastopoliittinen ohjaus Suomessa toimi”. Kosonen moitti suunnitelmia hiilivoimaloista ”järjettömiksi”.
Suomessa Olkiluodon ydinvoimala on jo ollut Greenpeacen hampaissa. Ranskassa niin ikään järjestön aktivistit estivät kesäkuussa Flamanvillessä ydinvoimalan rakennusöitä. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä mitä Britanniassa tapahtuu, sillä täkäläinen hallitus aikoo seurata energiaratkaisuissaan Suomen esimerkkiä ja rakennuttaa uusia ydinvoimaloita. Ydinvoimaloiden rakennuttajat pelkäävät jo ennakkoon, että kahakoita ympäristöaktivisten kanssa tulee – vääjäämättä.
Mielenkiintoinen asia on sitten se, millaista tuhoa aktivistit voivat Maidstonen oikeuden päätöksen nojalla saada aikaan. Toivoa sopii, etteivät he pääse potkimaan ydinvoimaloiden ovia nurin. Tiedä minkä ympäristökatastrofin he itse saavat aikaan. Kunhan Greenpeace ei ole tikittävä aikapommi.
PS. En omista voimayhtiöiden osakkeita enkä ole Greenpeacen jäsen

Kommentoi 39 kommenttia